Ei meillä nyt sentään ihan noin paljoa lunta enää ole, mutta kyllä sitä vielä paikoitellen on isoja kinoksia pihalla paikoissa, mihin sitä on talven aikana traktorilla jouduttu kasaamaan. Metsässä ja pelloilla on myös maa paikoitellen valkeana. Vaan eipä tarvitse kuin laskeutua ensimmäinen iso mäki vaarasta alas, ovat pellot jo ihan paljaat.

Hevosten kanssa on kevään mittaan touhuiltu niitä ihan tavallisia juttuja. Välillä Rouvat on saaneet viettää pitkiäkin vapaita ihan vain tarhaillen. Välillä on ajeltu yhdellä sun toisella ja ratsasteltukin, varsinkin nyt keväämmällä, kun ilmat vähän tokenivat paremmiksi.

Wilma on edelleen ihan kopsakassa kunnossa, joskin joka keväinen karvanvaihto 'takkuaa'. Viime keväänä Muoriska piti 'karvoa' leikkurilla, tämän keväinen extravitamiinikuuri näyttäisi avittavan vankan talvikarvan lähtöä mukavasti.

Tintti on kasvatellut massuaan, mutta ihan heinän voimalla.. eli tyhjäksi näyttäisi jääneen meidän MammaHevonen. Se on iso harmi, kovasti odoteltiin varsaa tästä Maailman Ihanimmasta Tammasta. Onneksi Tintti on vielä kohtuu nuori ja hyväkuntoinen. Erästä pikkuoritta on sillä silmällä jo vähän katseltu, että josko se alkaisi Tintille sulhoksi. Saapipa nähdä, miten asiat järjestyvät.

SuokkiMuorit on antaneet meille yhdelle jos toisellekin antoisia maastoiluhetkiä kevään mittaan. Olisiko parisen viikkoa aikaa, kun metsässä pääsi vielä kelkan jälkiä pitkin paikkaan kuin paikkaan. Hanki kantoi, varsinkin aamutuimaan. Wilma on ollut ihmeen pirteä. Ja Äkäpää. Palovaarasta tullessamme se intoutui jopa kiihkeään pukitteluperformanssiin, kun ei saanut tahtoaan läpi. Olin nimittäin sitä mieltä, että kotiin nyt vain ei kiihdytetä kiitolaukkaa heti käännöksen jälkeen. Olin kuitenkin niin yllättynyt Muorin äkkiväärästä mielenilmauksesta, että ihmeen kaupalla roikuin kyydissä ne ensimmäiset pomppuisat kymmenet metrit  .

Wilman kanssa Palovaarassa, hetkeä ennen 'Etpäs-enää-istukkaan-selässä...ainakaan-mukavasti' -kohtausta.
Edessä näkyy Posion Korouoma, jonne ei meiltä ole matkaa linnuntietä kuin alun toistakymmentä kilometriä.

Wilman ja Illun kanssa lenkillä viljelystiellä

Tintin kanssa tulossa Ruostelammilta. Kelkan jäljet kantoivat ratsukkoa vielä ihmeen hyvin.

Isännän kanssa palailemassa peltojen katsastusreissulta. Lunta oli varjoisalla tienpätkällä vielä sen verran, että päätettiin palata tekemään reissu viikon päästä uudelleen.

Ellukin on toiminut hienona ratsuhevosena viime viikosta alkaen. Meidän neiti keräsi rohkeutensa ja halusi Ellun kanssa kahdestaan jo tiellekin käpyttelemään. Ellun lempiharrastus 'PoroHuiKarkuun' on pikkuhiljaa latistumassa 'PoroAiJaa'ksi. Ne poronpenteleet kun talsivat omassakin pihassa harva se päivä, ei siinä kehtaa enää säikkyä joka koparan kopistelijaa.

Ellu on tarhaillut pääasiassa tuossa ladon tienpuoleisessa tarhassa yksin, kun se tahtoo syödä AinaKaikkiMaailmanEväät ja pompottelee WanhaaWilmaa mielensä mukaan. Tammalla on ollut sitten ilmeisesti liikaa aikaa, kun se on kehittänyt hauskan pelin, joka etenee seuraavasti;

1. Heinät loppuivat. Nälkä ei.
2. Ihmisille tulee näppyjä, jos heppa karkaa aidasta. Let's rock beibe!!
3. Naapuriaidassa on poroja!! HUI!!!
4. Siirtyy kauhuissaan lähemmäksi niitä kummajaisia, ihan tien laitaan, kurkoitellen ja kiipistellen aidan yli ottamatta kuitenkaan tärskyä.
5. Juoksee hurjana ympäri tarhaa sen näköisenä, että seuraavalla kiekalla hyppää langasta yli.
6. Emäntä tai Isäntä, yleensä molemmat juoksevat kiireellä talosta ulos.
7. Ihmiset ihmettelevät, mikä sitä taas riivaa.
8. Toinen sanoo toiselle, että nakkaa sille heinää eteen että rauhoittuu.
9. Mutustelee heinää, kunnes ne loppuvat. Saapa nähdä, joko nälkä meni tällä santsisatsilla ohi, vai vieläköhän sitä....

On se tamma sitten saanut tehdä hommiakin ruokansa eteen.. Meidän muksujen kaveritkin on päässeet välillä Ellun kyytiin pihalla. Ellu toimii aika kivasti pelkillä ääniavuilla, joten liinassa ratsuttaminen on erinomaista jumppaa. Varsinkin vireälle pääkopalle. Alakuvassa malliesimerkki siitä, miten hevonen voikin olla vireän ja osallistuvan näköinen halutessaan .

Ja kyllä se Ellu on päässyt energioitaan purkamaan kärryjenkin eteen. Eilenkin käytiin Vohojoen sillalla asti kääntymässä, matkaa lenkille tuli 20 kilometriä!

 No mutta tämmöistä tänne Teerivaaran heppahommiin! Nyt odotellaan kesää ja tulevaa laidunkautta innokkaasti. Ihanaa, kun hepsut pääsee taas vihreälle talven jälkeen. Sitä odotellessa... .

Hepat ovat vissiin jo kovin keväisellä mielellä... Eilen viimeksi jouduttiin palaamaan Isännän ja tessujen kanssa kiireen vilkkaa metsästä, kun kotoa tuli viestiä, että hevoset on karkuteillä. Wilma oli syntipukki tällä kertaa.. Olimme jättäneet hepat metsätarhaan lähteissämme. Muori oli ilmeisesti ollut sitä mieltä, että tahtoo mukaan. Jäljistä päätellen Joku-Tietty-Kengätön-Kopukka oli tehnyt lenkin peräämme, mutta kun ei ollut meitä enää nähnyt, palannut takaisin pihalle. Ellulla taas on kova hinku naapurin heppoja raatauttamaan, joten sinne se oli jälleen suokitkin vienyt mennessään. Onneksi junioriosasto oli valppaana kotosalla, osa hepukoista oli jo otettu kiinni paikalle päästyäni. Siinä sitä sitten palattiin tallille peräkanaa tienviertä käppäillen. Tintilläkin semmoinen kerubi-ilme kasvoillaan, kuin ei olisi mistään pahanteosta saavutettu.

Hepat tarhailevat pääsääntöisesti eri tarhoissa nykyään. Ellu on aika kova pomottamaan, varsinkin Wilmaa. Ellu on myös semmoinen ahmatti, että tahtoo kiireellä syödä kaikkien eväät. Ensin hotkii hopulla omansa ja sitten 'kasuttaa' kaverit kasoiltaan.

Kovien pakkasten johdosta hepat eivät ole lenkkeilleet nimeksikään. Seku ulkoilleet tarhassa, kunnes ovat olleet niin kuuraisia mummoja, että ovat päässeet sisälle silmäripsiään sulattelemaan. Tosi hyvät karvat ovatkin kasvattaneet sen ansiosta. Edes Ellua en ole alkanut loimittaa ja hyvin on pärjännyt ilmankin. Onpahan kasvattanut komiampaa talvikarvaa suojakseen.

Kun muutamia lauhempia päiviä on ollut, olemme 'saajoneet' Tintin kanssa rekireeniä. Aika vauhdikkaita on lähdöt vielä pihasta, mutta yhä nopeammin tammuska rauhoittuu tien päälle päästyään. Nyt siellä reessä pysyy jo kuskinpukillakin! Ja nuorimmat lapsetkin ovat uskaltautuneet matkaan . Saapas nähdä, lähtevätkös ensi kerralla. Meillä nimittäin viimeksi oli aika tapahtumarikas reissu. Menomatka meni hienosti... Lapset joivat vällyjen alla kuumaa kaakaota ja nauttivat vauhdikkaasta menosta. Tulomatkalla Tintti kävi tosi kuumana. Ohja meni poikki. Rinnustinremmi irtosi. Luokka tipahti. Kuskinpenkki hajosi. Varpaat jäätyivät. Päästiin kuitenkin kotiin kaikki ehjänä, tuota kuskinpenkkiä lukuunottamatta. Todettiin myös, että metalliaisat ja narurahkeet ei pelitä yhteen. Ne suorastaan hylkii toisiaan..
Nahkarahkeet on nyt tilauksessa, joten niitä ja seuraavaa reissua odotellessa...

Hepat ja lambit vetävät lonkkaa. Ja heinää. Tintti on tosin vetänyt jopa rekeäkin. Tallin ja lampolan asukit ovat viettäneet leppoisia talvipäiviä pääsääntöisesti tarhassa ulkoillen ja tankaten korsirehua. Lampaat kylläkin siirtyivät kokonaan sisäkaudelle jo tuossa marraskuun puolen välin jälkeen, jolloin ensimmäiset kovat pakkaset saapuivat.

Merkittävimmät 'saavutukset' tässä alkutalven aikana ovat eittämättä olleet ensimmäinen rekiajelu Tintin kanssa sekä lampaiden keritseminen..

Tintillä oli kuulemma edellisessä paikassa ajettukin jokusen kerran reellä, tosin huonolla menestyksellä. Rouva oli katkonut aisoja, pyöritellyt rekeä & kuskia pihalla ja karannut sitten. Hienoista jännitystä oli siis ilmassa, kun Tinttiä valjastettiin reen eteen. Edellisestä rekivaljastuksesta kun oli itselläkin useampia vuosia..

Hevonen saatiin kuitenkin reen eteen ihan oikein päin, turpa menosuuntaan ja kaviot alaspäin. Kuten jo etukäteen vähän ounasteltiinkin, puomista lähdettiin vähintäänkin vauhdikkaasti. Kuvan otto hetkellä Emäntä istuu vielä kuskin pukilla, kaksi sekuntia tästä reen pohjalla vähällä sinkoutua kyydistä. Pihalta tielle mentiin vauhdikkaassa 'sladissa' eikä siinä kyllä paljoa ehtinyt katsella, tuleeko autoja jostain suunnasta. Onneksi ei tullut. Harvoin tulee .

Isäntä ei ehtinyt rekeen lähtövaiheessa ollenkaan. Kun sain viimein Tintin hallintaan ja hevosen rekineen kääntymään takaisin, käytiin hakemassa Isäntä kotipihan liittymästä kyytiin ja niin matka jatkui. Hieman rauhallisemmin ja ihan hyvässä yhteisymmärryksessä. Menohaluja tosin piisasi koko matkalle. Harmi vain, että aisat olivat hieman liian lyhyet kovin vauhdikkaaseen menoon. Noh, nyt on uudet aisapuut kaadettu metsästä. Kunhan Isäntä saapi ne aisoiksi askarreltua, lähdetään kokeilemaan, millaista kyytiä pidemmillä aisoilla voi saada.

Tuntuu, ettei perässä meinaa pysyä.. työntäyteinenhän tuo kesä oli ja monenlaisia ihania tapahtumia täynnä! Hepat viettivät melkein kuukauden ihan vaan lomaa, ei käyty ratsastelemassa eikä edes kärrylenkillä. Tammat senkun laidunsivat ja kasvattivat massuaan.

Tallia on pesty 'isolla veellä' kesän aikanakin hevosten ollessa laitumella. Myös heppoja on kuurattu mäntysuovalla silloin tällöin lämpiminä päivinä.

Wilma pesulla

Muori kuivattelee

Meijän Tintti kävi hellustamassa heinäkuun alkupuoliskolla. Rouva ei näyttänyt kiimaansa riittävän selvästi kotona, joten ohihan ne päivät sitten olivat kun oriin luo mentiin. Noh, päätettiin että tammanen jääpi oripojan luokse odottelemaan seuraavaa seasonia. Ja tulihan se sieltä sitten. Tintti ja IhanaPoika Tähti-Paroni viettivät kokonaisen hääviikon heilastellen. Toivoa sopii, että romanttisten hetkien tuloksena saisimme Tintistä ensi kesänä Sen Ihan Oman Varsan . Hieman olen kyllä epäluuloinen asian suhteen, nyt tämä Muori on näyttänyt hyvin selviä kiiman merkkejä! Niinpä tietysti. Nyt kun niitä ei mistään hinnasta soisi näkevänsä... *ärrinmurrin*.

Elokuun puolenvälin jälkeen meidän suokkitammojemme pakkaa saapui sekoittamaan amerikkalainen lv-tamma Eleanora Viita alias Ellu. Ihan loistopakkaus, hyväluonteinen joskin aika säpäkkä rouva. Ellu on herkkä tamma, joka innostuu ihan puolesta sanasta, mutta pysyy hyvin kuitenkin näpeissä. Tuolla metsäteillä, pehmeimmillä hiekkaisilla taipaleilla, olen uskaltanut vähän irrotella ja päästää tamman menemään halujensa mukaan. Ja kyllä se meneekin! Olen aina luullut tietäväni, että tykkään istua hevosen selässä kovassa vauhdissa. Muutamalla pätkällä, ensimmäisillä kerroilla, en ollut asiasta enää niin varma . Tammasen askel piteni ja piteni, koko hevonen piteni ja maisema vaihtui siihen tahtiin, että tuli vähän epävarma olo. En ole muistanutkaan, minkälaista kyytiä nopia lämppäri voi antaa..

Ellu on sopeutunut pieneen tammalaumamme erinomaisesti. Päätettiin ottaa varman päälle ja 'soluttaa' tulokas pikkuhiljaa uuteen ympäristöönsä ja kavereihin. Tiesin Tintin kanssa tulevan tiukkasävyisiä keskusteluja, onhan Tintti selvästi johtajatyyppiä ja ollut Wilmankin yläpuolella alusta saakka.

Ellu pihatarhassa jaloittelemassa ensimmäisenä päivänä

Metsätarhasta näkee laitumelle, missä suokit laidunsivat

Ellu vietti ensimmäisen viikon meillä metsätarhassa, josta on näköyhteys laitumelle. Sieltä tammat ihmettelivät toisiaan, Ellu oli hyvinkin kiinnostunut uusista kavereistaan. Se hörähteli hiljaa ja liikehti levottomasti, kun tammasia kuljetettiin metsätarhan ohi laitumelle ja takaisin.

Ensimmäisen viikon jälkeen Ellu pääsi jo samalle laitumelle, tosin vielä aidan toiselle puolen. Aidan yli Tintti ja Ellu kävivät esineuvotteluja päivittäin. Nauratti välillä pihamaalla touhutessa, kun laitsalta kuului semmoinen kiljahtelu ja vikinä.. 'Jaah.. tytöt siellä taas jutskaa'...

Reilu viikko vielä vierähti, ennenkuin avasin laitumien välillä olevan portin. SuokkiMuorit laidunsivat 'ylälohkoa' ja Ellu vastaavasti 'alalohkoa'. Vein aina aamusella ensin Ellun ulos ja illalla suokit pääsivät ensimmäisenä sisälle. Eräänä iltana suokkimummot jo vietyäni ihmettelin laitumelle palatessani sitä kauhiaa meteliä, mitä Ellu yksin jäätyään piti. Se juoksi kahtaalle, edestakaisin pitkin laitumia erottavaa aidanviertä. Hirnui ja nakkeli päätään. Ajattelin, että säikähtiköhän se jotain? Laitoin tammalle riimunnarun, avasin portin ja laitumelle jäi kymmenmetriset kantapäiden jäljet. Ainakin kymmenen sentin syvyyteen. Ellulla oli ihan mahoton kiire talliin!! 'Älkää kaverit jättäkö!!' Silloin ajattelin, että Ellu on jo yksi Heistä. Minun Tammoista. Seuraavana päivänä portit avattiin. Kiljahtelu jatkui vielä jonkun päivän, sitä saattaa kuulua itseasiassa joskus vieläkin. Samalle kasalle kuitenkin aletaan jo sopia. Tintin kanssa ollaan jo niin hyviä kavereita, että saatetaan hipsuttaakin toisiaan, kun Wilman silmä välttää :). Johtajuuskuviot on kuitenkin tanssittu uusiksi, niinkuin ajattelinkin. Ellu on Hän, Ylimmäinen. Tintti tulee hyvänä Kakkosena ja Wilma on WimppaWillahousu. Tyytyväinen asemaansa. Kuvia tammasten keskusteluista enemmän täällä.

Sen kuukauden kestäneen kesäloman jälkeen ollaan 'palattu arkeen' eli tammat on päässeet töihin. Wilma on saanut kevyempää liikuntaa joko rauhallisilla metsälenkeillä ratsain tai sitten perähevosena, kun Tinttiä on ajettu. Tintin kanssa on kärrylenkkien lisäksi ratsasteltu, satulalla ja ilman. Tämä tamma on aivan ihana ratsastaa ilman satulaa, pyöreäselkäinen muoriska kun on. Kunhan vain itselle saisi sen tasapainon, joka joskus kakarana on ollut. Vaan eipä se taida muulla tulla kuin ratsastamalla paljon. Satulalla ja ilman.

Tintti valmistautuu kärrylenkille, Wilma lähdössä perähevoseksi

Julietin kanssa menossa metsään

Käytiinpä käppäilemässä

 Ellukin on päässyt kärryjen eteen. Todettiin tamman olevan niin vauhdikas, että aisat jäi lyhyiksi . Eipä ole suokilla menty noilla kärryillä vielä niin kovaa, että takaset olis jättäneet kengänkuvia kärryjen etulevyyn. Nyt on menty. Ihan nauratti Isännän kanssa, kun ensimmäisen kärrylenkin jälkeen karistelimme hiekkaa erinäisistä paikoista vielä illallakin pesuhuoneen lattialle. Miten paljon ihmisen korva vetääkään hiekkaa!! Metsälenkit Ellun kanssa niin kärryillä kuin ratsastaenkin ovat hieman tasoittuneet maastojen tultua tutummiksi ja liikunnan säännöllisemmäksi.

Ihan mahdottoman ihana ja rohkeakin tämä tammanen on. Ja luottavainen. Vaikkakin uudet ja yllättävät tilanteet saavat säpsähtelemään ja välillä tekemään oikein kunnon sivuttaissuuntaisia loikkiakin, toiset tilanteet hoidetaan järkevästi tyyliin 'Jos sinä sanot, että tuosta voi mennä niin mennään sitten!'. Olen tässä kesän saajonut kummankin suokkitamman kanssa erään hiekkakuopan reunalla. Hiekkakuopassa on isosti vettä. Siellä olisi tammasen ihana kahlata. Ratsastamalla kumpaakaan tammaa ei ole saanut veteen. Eikä perässään vetämällä. Ellun kanssa menimme montulle, hetken tamma ihmetteli että 'Tuonneko?' Minä sanoin: 'Niin.' Ja sitten mentiin. Monta kertaa. Ja voi hitsi, että oli hauskaa. Ellu pärisytti vettä, kauhoi vettä vuoroin kummallakin etusellaan ja välillä ravisteli itseään niin, että olin pudota jorpakkoon. Hassu Tamma .

Vauhdikkaampien ratsastuslenkkien vastapainoksi käymme Ellun ja Tintin kanssa välillä vähän rauhallisempiakin retkiä, semmoisia tunnin, parin sessioita, joissa oikeastaan tulee niin ratsastajalle kuin ratsullekin vielä isompi hiki. Tuossa lähiniityllä on muisteltu vähän kouluratsastuskiemuroita. Yritän saada hevosta taipumaan, joka suuntaan. Olemme kaikki vielä aika rautakankia, minä ehkä eniten. Myös kiipeily läheisen hiekkamontun rinteillä vahvistaa mukavasti hevosen lihaksistoa. Puhumattakaan meikäläisen lihaksista. Tällä viikolla olenkin salaa alkanut toivoa, että tehokkaiden ratsastusreissujen kipeyttämien paikkojen täytyy olla lihaksia. Pelkkä läskihän ei voi olla kipeä? Vai voiko?

Mutta tämmöistä tällä kertaa meidän heppablogissa. Ratsastellaan, ajellaan. Ihanilla tammasilla. Etsiskellään hiljalleen Ellulle kovasukuista, sopivaa oritta ensi kaudelle. Pidetään peukkuja, että Tintistä tulisi ÄitiHevonen kesäkuussa. Ja toivotaan parasta, että Wilma pysyisi terveenä ja vetreänä .

Tammaset ovat olleet 'vihreällä' jo pari, kolme viikkoa. Ensin rajattiin pikkulaidun, joka ei ollut ihan niin vehreä. Pikkulaitumen kaluamisen ja vihreään totuttelun jälkeen onkin aidattu laidunta sitten parin hehtaarin verran. Siinä sitä riittääkin syömistä, varmaan koko kesäksi!

Tammaset ovat olleet oikein tyytyväisiä alkaneeseen 'kesälomaansa'. Ilmatkin on suosineet; on ollut paljon aurinkoisia mutta tuulisia päiviä. Tintti ja Wilma ovatkin laiduntaneet yötä päivää aina kun mahdollista. Oikein tyveninä iltoina olen ottanut mammaset sisälle, kun ötökkää on tuntunut olevan kiusaksi asti.

 
Tintti eli Tiinan Purje 14 vee

Wilma (V.K.Villiina) 19-vuotias teräsmuori

Pariin viikkoon en ole käynyt edes ratsastamassa kummallakaan, pikkuhiljaa haluttaisi kyllä jo tuonne metsäpoluille...

Että se aika menee nopeasti! Vasta oli pääsiäinen ja tänä aamuna lapset jo laskivat jäljellä olevia kouluaamuja ennen kesälomaa!

Meillä on kevään myötä hepat päässeet uuteen, kuivaan metsätarhaan! Tallin päätytarha alkoi olla aika vetinen ja paikoitelleen ihan jääkaljamalla lantakasojen alla. Katsottiin parhaaksi vetasta talon taakse metsään uusi lankatarha.

Ja hyvin on tammaset siellä viihtyneetkin! Onhan metsätarhassa huomattavasti enemmän virikkeitäkin, kuin entisessä tarhassa; uudet maisemat, kiviä, kantoja, puita mihin hingata itseään, tessut siinä naapuritarhassa, tiellä kulkevat autot, jne.
Wilma tosin, leikkisänä Mummona, on pari kertaa livahtanut jo uudestakin tarhasta omille teilleen. Tai eihän tuo kauas ole karannut, tarhan ulkopuolelle vaan laukkomaan ja riemuitsemaan väliaikaisesta vapaudestaan. Ensimmäisellä kerralla langan kiinnike oli irronnut puusta, lanka pudonnut siltä kohtaa maahan ja muori astellut yli. Tintti tuntuu kunnioittavan lankaa huomattavasti enemmän.. neito ei ollut uskaltanut astua langan yli, vaan juoksi kuin päätön kana tarhassa kahtaalleen ja huusi kaverinsa perään.. 'Älä jätä!! Takasi! Tee ComeBack! Pliiiiiiiiissss!!!'

Tässä toissapäivänä Wilma karkasi taas, en kyllä tiiä mistä. Lanka oli ihan ehjä joka puolelta, oliko sitten kontannut alta jostain kohtaa. Havahduin, kun norjanharmaa haukkui raivoisasti pihalla (kyllähän se hevosia haukkuu...). Kurkkasin ikkunasta ja taashan siellä meidän Metusalem juoksi kuin villivarsa ympäri ämpäri takametsää ja pikkulaidunta Tintin laukkoessa taas aidan 'tylsemmällä puolen'. Hyppäsin kumppareihin ja porhalsin ulos. Wilma oli juuri tulossa polulla vastaan mutta kun äkkäsi minut, pysähtyi kuin seinään. Kiepsahti ympäri ja 'KARKUUN, PAETKAA VIELÄ KUN VOITTE!!!!' Saapastelin Tintin luokse rauhoittelemaan kaveria ja vakuuttelemaan, että kyllä se Wanhus sieltä kohta palajaa. Ei se jaksa koko päivää juosta. Oiskos mennyt kymmenisen minuuttia, kun Wilma hoksasi, ettei yksin kirmaaminen ole edelleenkään niin ratkiriemukasta. Ämmi palasi rauhassa lompsien minun ja Tintin luokse portille ja tuumasi, että 'Okei, päästä mut sisään. Tää oli ny tässä.. tällä kertaa.'

Mitä noihin tarhan puihin tulee.. ne ovat tosiaan saaneet kyytiä, kun Tammaset raaputtelevat ja kyhnyttelevät itseään milloin mihinkin petäjään tai haapaparkaan; milloin hinkataan niskaa, milloin häntää. Tintistä onnistuin nappaamaan tilannekuvan eilen illalla juuri tästä puuhasta, eikös oo uljas ratsu mulla? Kuka vielä uskaltaa väittää, etteikö hevosen ilmiasu olisi jalo ja ylväs?

Systeri oli wappuna käymässä tyttärensä Unnan kanssa ja kun oli komiat kelit, hevosteltiin joka päivä. Olen muutenkin liikuttanut tammoja nyt aika ahkerasti; parhaana päivänä on tullut 38 km:n ratsastussessio yhteensä, kun molemmat tammaset ratsastin peräkkäin. Jalat ja vatsalihakset, puhumattakaan perslihaksista, olivat jo ihan muusia. Tässä se kunto kasvaa mullakin. Hepoilla se onkin kasvanut melkosesti tässä talven aikana, varsinkin Wilmasta sen huomaa. Wilma antaa kyytiä ratsastajalleen jo menomatkallakin, eikä pelkästään tallille päin käännyttäessä ;). Heh.

Wapunpyhinä päästiin sitten useampana päivänä kahdestaan lenkille, Marjukka Wilmalla ajaen ja minä Tintillä. Olihan meillä vauhdikkaat lenkit, reilut kymmenen kilometriä mentiin joka kerta. Iso Tie (Teerivaara bahn) on ollut vielä mukavan pehmoinen, saapa nähdä kuinka kauan. Eilen tosin tuo tie lanattiin, eli tuskin nyt ihan hetkessä kovin kovaksi muuttuu. Ja kun tie kovenee, siirrytään kokonaan tuonne metsäteille, niitä kun tuntuu täällä piisaavan lukemattomia kilometrejä.

Wapun kesäisten säiden innoittamana myös talli tuli siivottua oikein 'isolla veellä'. Joku pennuistakin tuumasi, että eihän täällä enää haise edes hevonen vaan mäntysaippua! Noh, se mäntysaippuan ikävä haju laimeni kyllä nopeasti ja taas talli tuoksuu kotoisalta tallilta :).

Aurinko on hemmotellut meitä varmaan viikon verran. Päivät on olleet lämpimiä, melkein tuulettomia. Jos tästä keli vielä paranee, on se jo pilalla .

Ajelin eilen molemmat mummelit Isännän modaamilla kärryillä. Niistä on otettu ylimääräistä painoa pois, joten nyt ovat kärryt siinä kunnossa, että saan ne itekkin hepan perään. Aikaisemmin piti tahtoa aina Isäntä kaveriksi pitelemään aisoja..

Wilman kanssa käytiin vähän kevyempi, kuuden kilometrin lenkki. Voi kiesus sitä karvan lähtöä! Wilma kun mielellään sille päälle sattuessaan jopa laukkaa aisojen välissä, piti Emännän pitää tiukasti suu kiinni ja yrittää hengitelläkin vaan ihan ulospäin estääkseen tikahtumasta karvatuppoihin. Onneksi oli kuiten aurinkolasit päässä.. alkumatkasta, kun tammalla ei ollut vielä hiki niin pinnassa, karvanpölinä oli sitä luokkaa, että näkyvyys oli laseillakin melkein nollassa!

Wilma alkaa olla jo ihan hevosen mallinen, iso heinämaha on saanut talven aikana kyytiä. Hoikentuneen olemuksen vaikutelmaa lisää toki se 25 kg talvikarvaa, joka tähän asti on irronnut...

Eipä vois olla parempia lenkkimaastoja. Tuolla kuuden kilometrin lenkillä ei tullut auton autoa vastaan, ihan rauhassa saatiin juosta hilputella tien päällä. Aurinko oli myös mukavasti jo pehmittänyt tien pintaa, joka on tähän asti ollut aika jäinen. Nyt puri hokkikenkä oikein mainiosti tiehen ja heppa saattoi juosta rennosti, kun alusta oli pitävä ja vähän pehmeä.

Tintin kanssa tehtiin sitten hieman pidempi ja aika paljon vauhdikkaampi lenkki. Kilometrejä tuli varmaan kahdeksan, aikaa meni vajaa puolet vähemmän kuin Wilman kanssa. Ja kyllä sitä karvanpölinää riitti toisellekin lenkille. Tytär kävi kylästelemässä iltasella ja kun oli kävellyt samaista tietä takaisin, tuumasi kotia tullessaan: "Siis miksi tuolla tiellä oli ihan hitsisti hevosenkarvoja??!!"

Kovin oli Tintti hikinen, kun lenkiltä palattiin. Kun ilma oli lämmin, päätin pestä Ämmisen kunnolla ja ympäriinsä sienen kanssa, ensimmäistä kertaa tälle talvelle. Kyllähän se muorisko nauttikin pesusta!

Wilmalle hankitut silavaljaat istuvat Tintille aika huonosti, hakusessa olisikin vähän leveämmät silat & muut romppeet. Jos olet myymässä silavaljaita, ota ihmeessä yhteyttä!

Aamukahdeksalta kiertelimme pirtissä ikkunasta ikkunaan ihmettelemässä jälleen tätä uskomatonta teerien määrää! Nyt niitä istuskeli pihapuissa noin viitisenkymmentä, joskus on kuulemma laskettu jopa parin sadan linnun parvi! On se uskomaton näky, kun tuommoinen määrä isoja kanalintuja 'pesiypi' pihapuihin! Ei tätä kylää turhanpäiten ole ristitty Teerivaaraksi :).

Kuvat on otettu sisältä ikkunan läpi, vaikka mieli teki mennä kuvaamaan ulos.. Linnut ovat kuitenkin niin arkoja, että ikkunoissakin piti tiirailla varovasti, etteivät olisi pelästyneet.

Käyhän meillä tuossa lintulaudallakin vieraita, tosin paljon pienempiä. Talitiaisia runsaammin näyttäisi esiintyvät hömötiaisia. Mukavahan noitakin on seurata, varsinkin laiskajaakot kissanrontit Martti ja Morrison tykkäävät oikeinkin kovasti vain seurata tinttien touhuja. Jahtaamisessa ois jo ihan liian paljon vaivaa. Ja hyvä niin.

Mutta sitten heppahommiin.. Käytiin tänään isännän kanssa pitkästä aikaa ratsastamassa yhdessä. Tintti ja Wilma olivat oikein reippaalla tuulella ja täytyy sanoa, että railakasta kyytiä saatiin taas. Jopa isäntä. Wilma laukkasi mukavia pätkiä tulomatkalla, vaikka mennessä oltiin kahlailtu jopa puolimetrisessä kinoksessa. Meidän ratsastusreitillä ei ole kukaan ajellut edes kelkalla viime päivinä ja kun lunta on tullut melkoisesti, on sitä päässyt kinostumaan aukeille paikoille kunnon nietokset.

Olipahan mukava lenkki taas! Muoriskoilla riitti menohaluja vielä loppuun asti ja piti välillä pidätellä ihan tosissaan, että loppukävely ei mene loppulaukaksi ;). Kunto alkaa ihan selvästi kohota molemmilla; tähän asti ei tuo kahdeksan kilometrin lenkki ole jättänyt Mammoja vielä näin 'virtaisiksi'. Jokohan met kohta pidennetään lenkkiä?

Tintti

TammaMammoille tuli lenkillä kuitenkin aika hiki, joten muorit sai jäädä sisälle kuivamaan ja apehtimaan päiväheiniä... Illemmalla olisi tarkoitus ottaa ainakin toinen tammukoista taas töihin. Näytelmä 'Juliet, Rohkea Ratsastaja' jatkuu taas...

Wilma

Lähdettin tyttären kanssa ensimmäistä kertaa metsälenkille yhdessä, kahdella hevosella. Juliet ei ole kovin montaa kertaa isolla hepolla vielä ratsastanut, joten jännitystä taisi olla vähän ilmassa.. Kahlailtiin ensin takapellolla umpisessa enimmät tammaenergiat pois. Wilma oli melkein hetkohta sitä mieltä, että Julietia ei haluta kahlailla ja päätti palata tallille. Eikun Isäntä avuksi ja niin ratsukko saateltiin takaisin ruotuun. Aikamme kahlailtuamme suunnistimme metsäpolulle. Wilma jäi vähän jälkeen ja kun se huomasi, että Emäntä & Tintti olivat ehtineet kurvin taakse, tuli hoppu! Maa tömisi, kun Wilma tulla pöksytteli mahotonta vauhtia pitkin lumista metsäpolkua. Alamäki - ysikymppinen kurvi - HUMPS! Nuori ratsastaja tuli aika hienolla voltilla pehmeästi kerien lumihankeen noteeraamatta sitä ysikymppistä kurvia at all. Wilma pysähtyi kuin seinään syömään herkullisia pajunoksia, Nuori Ratsastaja ei tiennyt, pitäisikö itkeä vai suivaantua. Valitsi sitten jälkimmäisen, koppasi heppaa suitsista ja lähti tomerasti viemään itsepäistä kopukkaa vähän väljemmille vesille. Eikun takaisin selkään ja matka jatkui, yhden hyvin arvokkaan kokemuksen rikkaampana!

Käytiin sitten metsästä tullessamme vielä metsätiellä parin kilometrin lenkki. Menomatka oli leppoisa ja rauhallinen. Tulomatka oli aika vauhdikas, kun Wilma oli sitä mieltä että tässä-pitäis-jo-päästä-iltaeväille.. Hienosti Juliet sai kuitenkin pideltyä vauhdikasta tammaa ja tallille tultiinkin lopulta ihan hyvässä järjestyksessä ja yhteisymmärryksessä. Nuori, urhea ratsastaja oli sitä mieltä päivän lenkin jälkeen, että huomenna on kyllä välipäivä kun jokapaikka on ihan hapoilla. Seuraavana päivänä Neiti sitten jo kyseli, että eikös me mentäis taas? Emäntä on ollut kuitenkin kuumeessa viikonlopun ja tuntuu tuota olevan vieläkin, joten tammat on nyt muutaman päivän vapaalla...

Wilmakulta on ollut viime päivät ihmeen hyväntuulinen, melkein aurinkoinen! On ollut kiva käsitellä ja värkätä pollen kanssa, joka ei koko aikaa 'oo nuama nurin'. Wilma sai viime viikolla taas uuden pedikyyrin. Hienosti tuntui hokit purevan kylätiehen, kun sinne kävimme kärrylenkillä munkkikasan levittämässä .

Tintillä ei olla päästy vielä ajelemaan, kun se on avojalakasin. Kengittäjä sovitteli Tintin mukana tulleita kenkiä ja totesi, ettei laita niitä alle. Käypi tällä viikolla kaupungissa, ostaapi Tintille uudet kengät ja tulee sitten ne lyömään alle. Oikein hieno juttu! Vihdoin päästään kokeilemaan myös Tinttiä aisojen väliin! Tintti osaa kuulemma tehdä seinästä lähdöstä yhtä teatteria, joten saapipa nähdä, miten meidän kärryt kestää.. toivottavasti nyt ei ihan traagista esitystä vetase, semmosta kevyttä komediaa vaikka ennemmin .

Ajettiin muuten parina päivänä semmoinen 7-8 kuutiota purua purulaan! Sillä ja turpeella, minkä ehdin ostaa, pärjätään varmaan pitkälle loppukevääseen! Kyllä tuntuu nyt purut olevan ihan hitsin tiukassa.. sitähän saapi kohta purun hankintapaikkaa verrata hyvän hillapaikan löytämiseen; Ei sitä kyllä mielellään huutele kellekään, mistä on kullan arvoisen aarteensa hommannut! Ja jos tekee poikkeuksen ja jollekin luottotyypille (jolla itellä ei tietenkään oo hevosta, hamsteri korkeintaan) salaisuutensa paljastaakin, muistaa kyllä ohjeistaa nyrkkiä puiden, että 'Et sitte prkl puhu kellekkään mittään, että sieltä saapi purua..'

Vaan nyt tämä Emäntä vetasee mahottomasti kampetta niskaan, kun palelee niin vietävästi. Keittää kuumaa ja lähtee sitten nakkaamaan Rakkaille Tammoille 'ne aikasemmat iltapäiväheinät'. Ollaan kuulolla!

Eilen oli ensimmäinen, oikea kevätpäivä. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja lämmitti jo ihan oikeasti! Tuntuu, ettei malttaisi millään odottaa taas noita ihania, lämpimiä kevätpäiviä, jolloin hanget kimaltelevat auringon loisteessa ja ilma tuoksuu kesään hiljalleen heräävälle luonnolle.

Eilen pääsimme pitkästä aikaa myös ajelulle Wilman kanssa. Kunhan Tintti saa kengät jalkaansa, pääsee myös Tintti kokeilemaan uusia kärryjä!

Valjastus kävi vanhasta muistista. Vaikka aikaa on kulunut joitakin vuosia, tiesivät näpit 'ilman vaiheita', mihin mikäkin remeli kuuluu.

Wilma oli oikein innokas, menomatkan se juosta hympsytteli omaan tahtiinsa melko reipastakin ravia välillä. Annoin tammuskan hölkytellä, kun se tuntui olevan niin hitsin kivaa!! Tulomatkalla sitten, kun melkein koko matka oli loivaa nousua, Wilma malttoi jo käveleskellä ;). Lenkille tuli mittaa arviolta kuutisen kilometriä, ihan hyvä lenkki näin ensimmäiselle kerralle. Kärryt ovat kuitenkin melko raskaat, ns. voima-ajoon tarkoitetut ja kun kyydissä oli vielä niin Isäntä kuin Emäntäkin, otetaan vähän varovaisemmin aluksi ja kasvatetaan kuntoa hiljalleen.

 Emännän kipeän selän vuoksi ei hepat ole päässeet ratsastuslenkeille pariin viikkoon. Touhuiltu on kuitenkin monenlaista päivittäin, vähintään pieniä talutusharjoituksia tarhaan menon yhteydessä.

Huomasin yhtenä päivänä Mimmiä treenatessani, että 'Hitsit sentään! Olen ehdollistanut joskus aikoinaan Wilmankin naksulle!!' Eikun makupaloja pilkkomaan ja kokeilemaan..
Naksautin aluksi parille kymmenelle makupalalle, ihan vain muistutukseksi. Wilma oli alkuhämmennyksen jälkeen aika äkkiä jyvällä! Se alkoi tarjota kumartelua eli 'kaulan aaa-laaas venyttelyä', jonka on kaikista ensimmäisenä oppinut, vuonna kilpi&miekka! Palkkasin turvalla lattian koskettamisesta monta kertaa, sitten pidettiin tauko.
Tauon jälkeen otin 'kosketusalustan' eli makupalaboxin kannen ja ohjasin toimintaa sitä kohti. Uusi käteeni ilmestynyt esine ihmetytti; Wilma haisteli että 'mikäs se tää on?' ja 'naks'! Muutaman nuuhkaisun jälkeen Wilma hoksasi, että makupala tulee nyt ainoastaan kantta turvalla tökkäämällä. Loppujen lopuksi Wilma tarjosi kannen kosketusta siten, että kansi oli maassa vähän kauempana. Mummeli kävi koskemassa kanteen ja tuli hakemaan sitten palkkaa... Taitava! Jätettiin asia hautumaan.

Tintti ehdollistettiin myös naksulle, viisikymmentä palaa porkkanaa jokainen höystettynä naksauksella. Session lopuksi naksun äänen kuullessaan korvat nousivat ihan höröön ja katse alkoi pälyillä Emännän käsiä, josko sieltä tulisi herkku?! Eli tavoitteeseen päästiin.

Ei se hevosen kouluttaminen naksulla mahda olla sen kummempaa, kuin koirankaan koulutus. Mitähän ne kaverit tuumaisi, jos ens vuoden villasukkatokoihin Kemijärven Liikuntahallille kopisteltaisiin hepan kanssa? Sanotaanko niissä tokosäännöissä, että pitää olla 'koiran' pitää olla koira? Estehyppy ois kyllä vähän haasteellinen järjestävän seuran kannalta, kun esteen tulisi vastata suurinpiirtein säkäkorkeutta...

Noh, kisaamaan tai ei, on meillä ollut ainakin tosi hauskoja tuokioita! Hevoset nauttivat yhdessä puuhailusta erittäin paljon, se on mukavaa ajanvietettä ja pääkopalle ihan uudenlaista haastetta. Tietyt turvallisuussäännöt on kuitenkin tehtävä selväksi; kun koira ei saa yrittää hamuta namia kädestä, on sanomattakin selvää että hevonenkaan sitä ei saa tehdä. Näin ollen 'luovu, niin saat' -ideologia täytyy tehdä hepalle selväksi.

Johtajuuskuvioita ollaan muisteltu talutusharjoitusten ohella myös tarhassa juoksuttaen. Pääasiassa treenaillaan tarhassa ihan yksitellen, heppa kerrallaan, mutta joskus ennen heinien antamista Mammat saa tehdä vähän töitä ruokansa eteen ;). Wilmalle tämä touhu on ihan tuttua ja meidän välillä kommunikointi molempiin suuntiin onkin jotenkin helpompaa, tunnemmehan toisemme niin paljon paremmin.

Tintti on selvästi johtajatamma tässä pienessä laumassa eikä sen valtikan ojentaminen lopun perin minun kaviooni ole sille yhtään helppo paikka. Neuvottelemme parastaikaa Tintin kanssa siitä, että minä olen ihan oikeasti Se Tyyppi, sitten vasta tulee hän ja Wilma. Tintin pomottamisyritykset ovat aika hienovaraisia ja on oltava tarkkana, että itsekin aina huomaa niitä. Tintti voi tulla huomaamatta ihan iholle, kävelee puoliksi eteen, kun tarhassa kävelen ohi ja on muka siirtyvinään alta pois mutta ei sitten siirrykään. Tintti myös rapsuttelee mielellään otsaansa minua vasten ja saattaa tulla karsinassa turhan lähelle silloin, kun harjailen. Tintti on kuitenkin hyvin herkkä tamma ja se siirtyy, alistuu, väistää ja hyväksyy marssijärjestyksen aika pienellä paineella, kun sitä siltä hienovaraisesti mutta jämäkästi pyytää. Kunnes tulee taas uusi tilanne, jolloin Emäntä ihmettelee, että yrittikö se pomottaa vai mitä tässä tapahtui?

Wilman kanssa alkaa keskustelut olla jo aika hyvällä mallilla. Se kaikkinainen kärtyäminen on sillä asteella, että välillä tamma ikäänkuin havahtuu tyyliin: 'Ai perhana, munhan piti olla äksy ja hapan!!', vetää korvat luimuun, pyöräyttää häntäänsä ja huitaisee turvallaan aika ponnettoman komentamisyrityksen. Luulen, että Wilma on aika onnellinen alkaessaan hiffata hiljalleen, ettei sen tarvitse koko tästä maailmasta huolta kantaa. Ja että minä ihan oikeasti en hyväksy rumaa käytöstä. Ja että minulla ihan oikeasti on oikeus päättää sitä koskevista asioista.