Eilen oli ensimmäinen, oikea kevätpäivä. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja lämmitti jo ihan oikeasti! Tuntuu, ettei malttaisi millään odottaa taas noita ihania, lämpimiä kevätpäiviä, jolloin hanget kimaltelevat auringon loisteessa ja ilma tuoksuu kesään hiljalleen heräävälle luonnolle.

Eilen pääsimme pitkästä aikaa myös ajelulle Wilman kanssa. Kunhan Tintti saa kengät jalkaansa, pääsee myös Tintti kokeilemaan uusia kärryjä!

Valjastus kävi vanhasta muistista. Vaikka aikaa on kulunut joitakin vuosia, tiesivät näpit 'ilman vaiheita', mihin mikäkin remeli kuuluu.

Wilma oli oikein innokas, menomatkan se juosta hympsytteli omaan tahtiinsa melko reipastakin ravia välillä. Annoin tammuskan hölkytellä, kun se tuntui olevan niin hitsin kivaa!! Tulomatkalla sitten, kun melkein koko matka oli loivaa nousua, Wilma malttoi jo käveleskellä ;). Lenkille tuli mittaa arviolta kuutisen kilometriä, ihan hyvä lenkki näin ensimmäiselle kerralle. Kärryt ovat kuitenkin melko raskaat, ns. voima-ajoon tarkoitetut ja kun kyydissä oli vielä niin Isäntä kuin Emäntäkin, otetaan vähän varovaisemmin aluksi ja kasvatetaan kuntoa hiljalleen.

 Emännän kipeän selän vuoksi ei hepat ole päässeet ratsastuslenkeille pariin viikkoon. Touhuiltu on kuitenkin monenlaista päivittäin, vähintään pieniä talutusharjoituksia tarhaan menon yhteydessä.

Huomasin yhtenä päivänä Mimmiä treenatessani, että 'Hitsit sentään! Olen ehdollistanut joskus aikoinaan Wilmankin naksulle!!' Eikun makupaloja pilkkomaan ja kokeilemaan..
Naksautin aluksi parille kymmenelle makupalalle, ihan vain muistutukseksi. Wilma oli alkuhämmennyksen jälkeen aika äkkiä jyvällä! Se alkoi tarjota kumartelua eli 'kaulan aaa-laaas venyttelyä', jonka on kaikista ensimmäisenä oppinut, vuonna kilpi&miekka! Palkkasin turvalla lattian koskettamisesta monta kertaa, sitten pidettiin tauko.
Tauon jälkeen otin 'kosketusalustan' eli makupalaboxin kannen ja ohjasin toimintaa sitä kohti. Uusi käteeni ilmestynyt esine ihmetytti; Wilma haisteli että 'mikäs se tää on?' ja 'naks'! Muutaman nuuhkaisun jälkeen Wilma hoksasi, että makupala tulee nyt ainoastaan kantta turvalla tökkäämällä. Loppujen lopuksi Wilma tarjosi kannen kosketusta siten, että kansi oli maassa vähän kauempana. Mummeli kävi koskemassa kanteen ja tuli hakemaan sitten palkkaa... Taitava! Jätettiin asia hautumaan.

Tintti ehdollistettiin myös naksulle, viisikymmentä palaa porkkanaa jokainen höystettynä naksauksella. Session lopuksi naksun äänen kuullessaan korvat nousivat ihan höröön ja katse alkoi pälyillä Emännän käsiä, josko sieltä tulisi herkku?! Eli tavoitteeseen päästiin.

Ei se hevosen kouluttaminen naksulla mahda olla sen kummempaa, kuin koirankaan koulutus. Mitähän ne kaverit tuumaisi, jos ens vuoden villasukkatokoihin Kemijärven Liikuntahallille kopisteltaisiin hepan kanssa? Sanotaanko niissä tokosäännöissä, että pitää olla 'koiran' pitää olla koira? Estehyppy ois kyllä vähän haasteellinen järjestävän seuran kannalta, kun esteen tulisi vastata suurinpiirtein säkäkorkeutta...

Noh, kisaamaan tai ei, on meillä ollut ainakin tosi hauskoja tuokioita! Hevoset nauttivat yhdessä puuhailusta erittäin paljon, se on mukavaa ajanvietettä ja pääkopalle ihan uudenlaista haastetta. Tietyt turvallisuussäännöt on kuitenkin tehtävä selväksi; kun koira ei saa yrittää hamuta namia kädestä, on sanomattakin selvää että hevonenkaan sitä ei saa tehdä. Näin ollen 'luovu, niin saat' -ideologia täytyy tehdä hepalle selväksi.

Johtajuuskuvioita ollaan muisteltu talutusharjoitusten ohella myös tarhassa juoksuttaen. Pääasiassa treenaillaan tarhassa ihan yksitellen, heppa kerrallaan, mutta joskus ennen heinien antamista Mammat saa tehdä vähän töitä ruokansa eteen ;). Wilmalle tämä touhu on ihan tuttua ja meidän välillä kommunikointi molempiin suuntiin onkin jotenkin helpompaa, tunnemmehan toisemme niin paljon paremmin.

Tintti on selvästi johtajatamma tässä pienessä laumassa eikä sen valtikan ojentaminen lopun perin minun kaviooni ole sille yhtään helppo paikka. Neuvottelemme parastaikaa Tintin kanssa siitä, että minä olen ihan oikeasti Se Tyyppi, sitten vasta tulee hän ja Wilma. Tintin pomottamisyritykset ovat aika hienovaraisia ja on oltava tarkkana, että itsekin aina huomaa niitä. Tintti voi tulla huomaamatta ihan iholle, kävelee puoliksi eteen, kun tarhassa kävelen ohi ja on muka siirtyvinään alta pois mutta ei sitten siirrykään. Tintti myös rapsuttelee mielellään otsaansa minua vasten ja saattaa tulla karsinassa turhan lähelle silloin, kun harjailen. Tintti on kuitenkin hyvin herkkä tamma ja se siirtyy, alistuu, väistää ja hyväksyy marssijärjestyksen aika pienellä paineella, kun sitä siltä hienovaraisesti mutta jämäkästi pyytää. Kunnes tulee taas uusi tilanne, jolloin Emäntä ihmettelee, että yrittikö se pomottaa vai mitä tässä tapahtui?

Wilman kanssa alkaa keskustelut olla jo aika hyvällä mallilla. Se kaikkinainen kärtyäminen on sillä asteella, että välillä tamma ikäänkuin havahtuu tyyliin: 'Ai perhana, munhan piti olla äksy ja hapan!!', vetää korvat luimuun, pyöräyttää häntäänsä ja huitaisee turvallaan aika ponnettoman komentamisyrityksen. Luulen, että Wilma on aika onnellinen alkaessaan hiffata hiljalleen, ettei sen tarvitse koko tästä maailmasta huolta kantaa. Ja että minä ihan oikeasti en hyväksy rumaa käytöstä. Ja että minulla ihan oikeasti on oikeus päättää sitä koskevista asioista.